Hapin synttäreitä juhlittiin tänä vuonna Karhunkierroksella, 30 asteen helteessä itikoiden syötävänä. Hellettä kyllä lupailtiin jo lähtiessä, mutta vielä Rukalla paikalliset olivat sitä mieltä, että itikoita ei pahemmin ole. Vaan olihan niitä sitten, päivä päivältä enemmän...

Kuten kiltti poika konsanaan, Vauhti juhli äipän ja mummin kanssa, biologiset mummut eivät tosin olleet mukana

Reissu alkoi oikeastaan Kullaalta, josta ensin ajettiin Helsinkiin, missä siirryttiin rautateille ja hurautettiin junalla Iisalmeen, josta perinteisesti matkattiin skodalla Rukalle. Karhunkierroksen pohjoisimmalle aloituspaikalle, Hautajärven luontotalolle, mentiin lentokenttä"bussilla", eli aika täyteen ahdetulla pakettiautolla. Hautajärveltä alkoi 80 kilometrin taival takaisin Rukalle.

Ensimmäiset päivät kuljettiin aika lailla metsämaastossa, nousut olivat pieniä ja pitkospuita pitkin kuljettiin aika paljon. Ihan ensimmäisen päivän nähtävyyksiä olivat rupakivi, virtaavan veden kuluttama kivipaasi keskellä jokea

ja Oulangan kanjoni.

Toisen päivän taival oli pisin, 20km, ja vei Oulangan luontokeskukseen ja Kiutakönkäälle mm. Taivalkönkään kautta. Päivä myös aloitettiin ylittämällä riippusilta, ja niitähän olikin sitten reitin varrella useampiakin, jotkut jopa aika hurjia!

Kiutaköngästä:

Kolmas päivä aloitettiin noin 4.20, ja liikkeelle päästiin jo puoli seitsemän aikaan (nopeat aamutoimet eivät kuulu tämän retkikunnan hyveisiin). Matka jatkui joen törmällä, auringonpaisteessa.

Karhunkierroksen joissa on kovasti uitettu -ja yritetty uittaa- tukkeja. Joka joenmutkassa se ei sitten onnistunut ihan niin hyvin..

Kun liikkeelle oli lähdetty aikaisin, oltiin lounaspaikalla Jussinkämpällä jo hyvissä ajoin. Ruoan päälle vietettiin siestaa Kulmakkajärven rannalla.

Tai toiset vietti ja toiset ei, Hapi kun oli sitä mieltä että meikäläisen ei tarvi nukkua, Hap ei halua ottaa vastuuta koko köörin kaitsemisesta...

Vaikka helle painoi päälle, muutamasta varjoisasta kohdasta löytyi vielä jälkiä talvesta

Taukoja pidettiin paljon, kuuma ilma ja auringon paahde ottivat veronsa sekä ihmis- että koirakulkijoista. Vauhti käytti tauot hyödyksi, ja jos sai olla vapaana, Vapi pyydysti mammalle myyriä. Jos koiraressu taas joutui lepäämään remmissä, laittoi se samantien maate ja tosiaan otti ihan kunnolla lepiä.

Neljäntenä päivänä ei jaksettu nousta kovin aikaisin, ja liikkeellelähtö venyi suunnilleen yhdeksään. Kuten jo mainittu, ne aamutoimet ottavat aikansa...

Neljäntenä päivänä varsinainen Karhunkierros kulki pätkän pientä Karhunkierrosta, ja siellä saatiin ihailla Jyrävää.

Ilma oli todella ahdistavan kuuma, ja saatiin kyllä maksaa siitä että lähdettiin liikkeelle niin myöhään. Kuumin aika vietettiin suosiolla laavun varjossa, koiratkin ottivat lepohetken mielihyvin vastaan.

Illan taipaleella poikettiin vielä Porontimalle taukoa pitämään, ennen kuin jatkettiin Kuikkalammelle yöksi.

Paikka oli todella kaunis, ja vaikka leiripaikalla oli aika paljon väkeä, saimme hoitaa iltapuuhat täysin omassa rauhassa, muut kun olivat jo vetäytyneet yöpuulle. Maisema oli kaunis, suo tuoksui ja ystävämme käki kukkui. Tunnelma oli huumaava.

Vauhti nukkui viimeisen yön tiukasti kainalossa, ihan itse halusi siinä pysyä. Se on kyllä niin helppoa sen kanssa, sen kun voi käskeä omalle paikalleen ja se siellä kiltisti nukkuu, mutta jos se on ihan liki, sitä ei tarvi yhtään varoa. Siinä me nukuttiin sulassa sovussa limittäin ja lomittain, vuorotellen tyynynä toimi sekä koira että emäntä.

Viides ja viimeinen aamu aloitettiin puoli viideltä, meillä oli ihan herätys päällä että varmasti päästään ajoissa liikenteeseen. Seiskan pintaan lähdettiin, ja silloin leiripaikka oli jo lähes tyhjä ja keli kuuma. Aikaisin ei siis ollutkaan kovin aikaisin.

Etukäteen oli jo tiedossa, että vaikka viimeisen päivän päivämatka on lyhyt, on se reitin vaativin. Reitti kun kulki vaarajonoa Rukalle asti, kiiveten joka nyppylän laelle ja joka notkoon laskeutuen.

Kumpuvaaran jälkeen kiivettiin Konttaiselle, ja sieltä edelleen Valtavaaralle. Paikoin noustiin ja laskeuduttiin pitkin portaita, mutta osin kiipeiltiin pitkin vaikeakulkuista kivikkoa.

Valtavaaran päivätuvalla vietettiin taukoa, ja sieltä alkoi laskeutuminen kohti viimeistä nousua, Rukaa.

Viimeinen päivä nousuineen ja laskuineen oli aika musertava. Valmiiksi väsyneenä ja auringonpolttamana koko päivä suorassa auringonpaisteessa oli aika kammottavaa, ja jos kuuma keli oli jo siihen mennessä saanut vaelluskengissä hautuneet jalat rikki, viimeisenä päivänä tuntui että kengissä on pelkkää veristä, hikistä mössöä, niin hirvittäviltä jalat tuntuivat.

Kaksi jäljellä, 78 takana. Kilometritolpan luku laskettiin Ristikallion lähtöpaikalta, joka oli lähempänä kuin Hautajärvi.

Ikuisuudelta tuntuneen nousemisen jälkeen päästiin kuitenkin Rukalle, ja viime hetken kauhu siitä, vieläkö noustaan korkeammalle, vaihtui perilletulemisen helpotukseen. Eipä ole ennen tuntunut niin hyvältä saada reitti kuljettua loppuun. Mutta hei, kuumasta ja itikoista huolimatta perille päästiin Ei ehkä ihan kaikissa ruumiin ja sielun voimissa, mutta kukaan ei jäänyt matkalle, kukaan ei saanut (ainakaan kovin pahaa) lämpöhalvausta, ja jalatkin kärsivät vain pintavaurioita. Ollaan me hyviä!

Vauhdin kunniaksi täytyy sanoa, että vaikka sillekin reissu oli todella raskas, ja se oli loppusuoralla todella väsynyt, hienosti junnu jaksoi tsempata ja oli todella hyväntuulinen koko ajan. Vauhti veti remmissä aika sopivasti, oli vetämättä tarvittaessa ja totteli hienosti kun oli irti. Aika huonosti sille maistui ruoka, mutta toisaalta se oli ihan odotettua, eihän se mikään ahmatti ole muutenkaan. Matka ahtaassa pakettiautossa sujui hienosti, ja telttailu Vapin kanssa on oikein vaivatonta. Jos jotain miinusta täytyy sanoa, niin vähän turhan innokkaasti Vau vahtii. Eihän se mitenkään aggressiivinen ole, mutta aika vakuuttavasti se vieraille murisee, ainakin omasta mielestään Täytyyhän pojan pitää naisistaan huolta 

Vau osoittautui siis varsin mukavaksi reissukaveriksi, ja saa arvosanaksi 10-. Täytyy jättää vähän parantamisen varaa, kun toinen on vielä niin nuori!