Taas on se aika vuodesta kun pitää hiki päässä miettiä että mitä sitä oikein opiskelisi. Tämän syksyn kurssit näyttäisivät olevan sekoitus hyödyllisiä, turhakkeita, muutama kirjatentti ja sitten ne vuodesta-toiseen -ikuisuusprojektit. Jos tänä vuonna niistä saisi jopa muutaman tentittyä.. Niin varmaanC:
Louhillakin on stressiä - tai vatsatauti;) Oireet täsmäävät aika hyvin kumpaankin, tosin kummallekin vaihtoehdolle on myös ne omat lisäoireensa. Lou siis oksensi maanantaina aamuyöllä, ja oli aika voipuneen oloinen koko päivän. Se ei antanut minun enää nukkua oksennusepisodin jälkeen, vaan oli todella levoton ja halusi liki, jopa ihan päälle/syliin asti, mikä on varma merkki siitä että jotain on pahasti vialla. Otin sen kuitenkin mukaan töihin, koska tuntui että se ei halua olla yksin, ja muutenkin se oli ulkona rennomman oloinen -vaikka näyttikin vielä tavanomaista piestymmältä. Se seikka, mikä puhuu vatsavaivojen puolesta, on seuraava: illalla kun vein pyykkejä narulle L tuli mukaan, teki pesän pitkään ruohoon vanhan maalaustelineen alle ja jäi sinne nukkumaan. Liekö viileä kostea maa tuntunut mukavammalta masuun? Ja mikä saa minut epäilemään puolestaan stressiä? Noh, se tassujen jatkuva pureskelu, kovien äänien aristaminen ja omituisessa paikassa olevien outojen esineiden (kuten moottorisaha olkapäällä tai pyykkikori keittiön lattialla) pelkääminen. Että näin.
Oltiin sunnuntaina mölleilemässä taas, ja melkolailla pieleen meni. Luoksepäästävyys meni hyvin, ja paikkamakuu olisi mennyt hyvin, jos joku älypää ei olisi keskeyttänyt ensimmäistä yritystä kysymällä koiria jätettäessä että "istuen vai maaten?" Paikallaistuminen, alokasluokan ensimmäinen liike.. Yksilösuoritukset olikin sitten taas sitä samaa tervassa tahkoamista. Tällä kertaa en itse jännittänyt yhtään, joten sitäkään ei voi nyt syyttää. Homma vaan ei suju.
Ja siitä tullaankin taas tähän stressi-asiaan. Olen vähän, tai oikeasti todella paljon, huolissani tästä ääniarkuusasiasta, kuten siitä säikkymisestäkin. Silmätarkki on joka tapauksessa edessä nyt syksyllä, mutta en oikeasti usko että Loun näössä on vikaa, niin varmasti ja törmäilemättä se liikkuu kivikkoisessa metsässä. Mutta se stressi, jos se sitä on. Nämä "pahenemisvaiheet" ovat liittyneet aika kiinteästi stressaaviin aikoihin, lähinnä niihin juoksujen alkuihin, muutenhan L on elänyt aika huoletonta elämää. Mutta nyt tämä kesä ollaankin treenattu ihan tosissaan, ja osallistuttu mätsärit, möllit ja viralliset mukaan lukien neljiin kisoihin. Ja nyt äänet pelottaa ja epätavalliset jutut pelottaa. Ja minua alkaa pelottaa että mihin tässä vielä päädytään.
Kait se täytyy Lou -huimassa kahden vuoden iässä- siirtää eläkkeelle ihan lopullisesti tavoitteellisesta harrastamisesta. Ihan varmuuden vuoksi. Mielummin kuitenkin elän ainakin sen 15 vuotta onnellisen, iloisen lenkkikaveri-Louhin kanssa kuin tahkoan vaikka tokoa sen pari vuotta kunnes koira on hermoraunio eikä selviä enää tavallisestakaan arjesta. Eipä sitä tiedä että kävisikö niin, mutta en ehkä halua ottaa riskiä. Se on kyllä sääli että ainoaksi viralliseksi tulokseksi jää sitten se surkea hylkyC:
Louhillakin on stressiä - tai vatsatauti;) Oireet täsmäävät aika hyvin kumpaankin, tosin kummallekin vaihtoehdolle on myös ne omat lisäoireensa. Lou siis oksensi maanantaina aamuyöllä, ja oli aika voipuneen oloinen koko päivän. Se ei antanut minun enää nukkua oksennusepisodin jälkeen, vaan oli todella levoton ja halusi liki, jopa ihan päälle/syliin asti, mikä on varma merkki siitä että jotain on pahasti vialla. Otin sen kuitenkin mukaan töihin, koska tuntui että se ei halua olla yksin, ja muutenkin se oli ulkona rennomman oloinen -vaikka näyttikin vielä tavanomaista piestymmältä. Se seikka, mikä puhuu vatsavaivojen puolesta, on seuraava: illalla kun vein pyykkejä narulle L tuli mukaan, teki pesän pitkään ruohoon vanhan maalaustelineen alle ja jäi sinne nukkumaan. Liekö viileä kostea maa tuntunut mukavammalta masuun? Ja mikä saa minut epäilemään puolestaan stressiä? Noh, se tassujen jatkuva pureskelu, kovien äänien aristaminen ja omituisessa paikassa olevien outojen esineiden (kuten moottorisaha olkapäällä tai pyykkikori keittiön lattialla) pelkääminen. Että näin.
Oltiin sunnuntaina mölleilemässä taas, ja melkolailla pieleen meni. Luoksepäästävyys meni hyvin, ja paikkamakuu olisi mennyt hyvin, jos joku älypää ei olisi keskeyttänyt ensimmäistä yritystä kysymällä koiria jätettäessä että "istuen vai maaten?" Paikallaistuminen, alokasluokan ensimmäinen liike.. Yksilösuoritukset olikin sitten taas sitä samaa tervassa tahkoamista. Tällä kertaa en itse jännittänyt yhtään, joten sitäkään ei voi nyt syyttää. Homma vaan ei suju.
Ja siitä tullaankin taas tähän stressi-asiaan. Olen vähän, tai oikeasti todella paljon, huolissani tästä ääniarkuusasiasta, kuten siitä säikkymisestäkin. Silmätarkki on joka tapauksessa edessä nyt syksyllä, mutta en oikeasti usko että Loun näössä on vikaa, niin varmasti ja törmäilemättä se liikkuu kivikkoisessa metsässä. Mutta se stressi, jos se sitä on. Nämä "pahenemisvaiheet" ovat liittyneet aika kiinteästi stressaaviin aikoihin, lähinnä niihin juoksujen alkuihin, muutenhan L on elänyt aika huoletonta elämää. Mutta nyt tämä kesä ollaankin treenattu ihan tosissaan, ja osallistuttu mätsärit, möllit ja viralliset mukaan lukien neljiin kisoihin. Ja nyt äänet pelottaa ja epätavalliset jutut pelottaa. Ja minua alkaa pelottaa että mihin tässä vielä päädytään.
Kait se täytyy Lou -huimassa kahden vuoden iässä- siirtää eläkkeelle ihan lopullisesti tavoitteellisesta harrastamisesta. Ihan varmuuden vuoksi. Mielummin kuitenkin elän ainakin sen 15 vuotta onnellisen, iloisen lenkkikaveri-Louhin kanssa kuin tahkoan vaikka tokoa sen pari vuotta kunnes koira on hermoraunio eikä selviä enää tavallisestakaan arjesta. Eipä sitä tiedä että kävisikö niin, mutta en ehkä halua ottaa riskiä. Se on kyllä sääli että ainoaksi viralliseksi tulokseksi jää sitten se surkea hylkyC:
Kommentit