Kesä alkaa olla ohi, ja suunniteltu Joutsijärven kiertäminenkin sitten jäi. Lohdutukseksi tehtiin viime lauantaina päiväretki samoihin maisemiin, lähdettiin Tammen tilalta ja kierrettiin Joutsijärven Järventaustan puoleista reunaa Kakkurintien kautta kotiin. Puoli yhdeltätoista lähdettiin ja puoli yhdeksältä oltiin kotona, matkaa suunnilleen viitisentoista kilometria rauhalliseen tahtiin.

Yllättävän suuri osa reitistä kulki metsän puolella, ja soisen maaston vuoksi liukasteltiin pitkospuilla melkoiset matkat. Lähes koko kesän kestäneet sateet ja tippuneet lehdet tekivät muuten kulun melko mielenkiintoiseksi.. Noh, suohon ei tainnut mulahtaa kuin Lou, onneksi;)

Valitsemamme reitti meni saarien läpi, kaksi ylitystä tehtiin venesillalla, keskimmäiseen oli sentään rakennettu oikea silta. Ylitykset menivät mallikkaasti, tosin saimme lappaa veneistä pois varmaan koko alkusyksyn sadevedet. Tuuriakin oli mukana, sillä toisen veneen ketjut oli juuttuneet laituriin, ja toinen vene oli jätetty kiinni vastakkaisista kehoituksista huolimatta. Ja tuuria oli siis siinä, että veneet olivat meidän kannaltamme oikealla rannalla! Ei joutunut Joonas uimasille;)

Louhi teki aluksi matkaa kytkettynä, se jopa löysi sisäisen huskynsä; uusien hajujen innoittamana vetovaljaat eivät tuntuneetkaan enää ikäviltä, ja emäntä sai ihan kiitettävästi vetoapua niin ylä-, alamäissä kuin tasaisellakin! Että kiitos vielä systerille vyön ja hihnan lainasta, tosin noin pienen koiran kanssa se kokojoustavan hihnan kuminauhaefekti oli aika hupaisa=) (Ja ne on muuten nyt sitten Viikissä ne vyöt sun muut..)

Matkan edetessä kävi kuitenkin selväksi että olimme ainoat tarpeeksi hullut hirvikärpäsiä uhmaamaan, joten Lou sai kulkea vapaana. Se kulkikin omia polkujaan, ja päätyi oletettavasti elämänsä ensimmäiseen hirvijahtiin:/ Noo, on sitä koiraa jouduttu ennenkin odottelemaan, vaan nytpä sitä ei alkanutkaan kuulua takaisin. Mielessä vilahteli jo kauhukuvat susilaumoista ja suohon uppoamisesta, ja päätimme palata vähän matkaa takaisinpäin, juuri ylittämämme suon toiselle puolelle -jos suon voimakas haju hukuttaisi meidän jälkemme alleen? Pian suon toisella puolella väsynyt pikkukoira sitten jo juoksikin meitä vastaan, oli se iloinen kun pääsi taas porukkaan. Se pöljä oli lähtenyt jahtinsa jälkeen seuraamaan jälkiämme väärään suuntaan!

Loppumatkan Lou pitikin vähän tarkemmin huolta ettei eksy porukasta, ja perille tulikin sitten väsynyt mutta onnellinen pikkukoira. Metsässä juokseminen on kyllä parasta terapiaa tuolle ongelmavyyhdille.