Eli sinne ja takaisin

Haltilla siis käytiin, sellainen 110km tuli talsittua. Hienoja hetkiä koettiin ja hienoja maisemia nähtiin, vaikka oli niitä vähemmänkin hienoja hetkiä, ja välillä satoi ja oli niin sumuista että hätinä eteensä näki! Kivistä oli, poroja oli paljon ja sopuleita vielä enemmän

Ensimmäiset päivät kuljettiin tosiaan sumussa ja pienessä sateessa, tosin päivänä kaksi satoi ihan kunnolla. Retkikunnan jatko oli jo vaakalaudalla toisena päivänä, mutta tyhjä, lämmin tupa pelasti tilanteen.

Ensimmäisenä päivänä taitettiin siis Kilpisjärveltä Kuonjarjohkalle reilu 20km, toisena päivänä Kuonjarilta Meekolle noin kymppikilsaa ja kolmantena suunnilleen 10km Meekolta Pihtsukselle.

Hapsianen tapansa mukaan söi reissun päällä aika huonosti mukaan varattua ruokaa, kuivaliha kelpasi sentään unikaveriksi

Neljäntenä päivänä käytiin päiväseltään Haltilla. Aamu valkeni kohtalaisen selkeänä, mutta pilvistyi niin, että huipulta ei pahemmin ihailtu maisemia...

Halti Pihtsusjärvellä. Hyvin se kesti näinkin kostean reissun, taisi olla takin ohella lähes ainoa omista retkikamppeistani joka ei hajonnut.. Hajosihan tosin se Miran ihkauusi keitinkin, eli epäonnea oli liikkeellä.

Telttaelämää:

Jotenkin kummasti koirat ottivat tilaa minun puolelta telttaa, taisivat huomata kuka on heikoin lenkki aka hellämielisin, joka ei häädä pois vaikka omat polvet kolistaisi jo hampaita!

Haltin valloituksen jälkeisenä aamuna koettiin pienimuotoinen yllätys; mikä on tuo outo valoilmiö!!?? Ei ollut arskaa pahemmin pariin päivään näkynyt!

Haltin huiputuksen jälkeen lähdettiin siis takaisin päin, tarkoituksena kulkea sama matka kahdessa päivässä reilun 20 kilometrin päivämatkoina. Aikaiset aamut ja ripeät lähdöt eivät kuulu tämän retkikunnan vahvuuksiin, mutta kuitenkin aamupäivän puolella päästiin matkaan ja kilometrit taittui ihan hyvään tahtiin.

Ja niin oltiin takaisin Kilpisjärvellä. Huimaavan kaunista oli, puustoa oli reitin varrella ehkä tunnin verran alussa ja lopussa, muuten kuljettiin paljaassa tunturimaisemassa, ja niissä kivikoissa.

Vaelluksen jälkeen olimme vielä kaksi yötä Kilpisjärvellä, ja alussa kaavailtu kiertoajelu Lofooteilla vaihtui palautumislenkiksi Saanalle. Sää suosi, ja tällä kertaa huippu ei ollut pilven sisällä

Aika kultaa muistot yllättävän nopeasti. "Viimeinen vaellus" muuttui puheissa nopeasti muotoon "jos vielä mennään", ja nyt sitä jo ajattelee että "sitten ensi vuonna". "Sitten ensi vuonna" jalassa on uudet kengät ja housut, juomapullo on sellainen, ettei se voi hajota jos sattuu putoamaan maahan, ja Hapsi saa mukaansa vielä vähemmän ruokaa, kuten myös me ihmiset.

Sitten ensi vuonna.