Olisi pitkästä aikaa treenijuttuja kerrottavana ja otinpa oikein uusia kuviakin viikonloppuna, mutta kaikki aikanaan, nyt palataan maaliskuun alkuun ja Kolariin.

Perinteiden mukaan, meidän matka alkoi keskiviikkona Helsingistä päämääränä Iisalmi. Edellisistä vuosista poiketen matkan ensimmäinen etappi taittui tänä vuonna volvolla, ja kuten myöhemmin kävi ilmi, selvää kohtalon johdatustahan se oli että omalla autolla mentiin

Iisalmessa meitä odotteli Miran ja Nástin lisäksi juoksuista "toipuva" Norri, ja vähän etukäteen pelkäsin että miten meidän hormonihiirulainen juoksutuoksuiseen Norppikseen suhtautuu. Vaan hienostihan se meni, Vau astui Norrin heti alkuunsa, ja rauhottui sitten sen jälkeen No joo, ei se nyt ihan noin mennyt, mutta jokusen kerran Vauhti Noopin selkään yritti, vaikka kaiken kaikkiaan iso-harmaa oli yllättävän nätisti ja uskoi Norrin komennusta ihan hyvin, sen verran mitä Noopi nyt poikkistaan edes komensi.

Kolarissa meitä odotti Korkealehon kiertäjien mökki, aika hulppea tönö metsästysmuistoineen. Mökki oli Muonionjoen rannassa, ja joella tulikin lenkkeiltyä aika tiuhaan aamuisin ja iltaisin, kerran pari myös päivällä. Ruotsin puolelle ei kylläkään tietenkään edes kuviteltu menevämme, tietenkään ei.

Meitä oli tosiaan neljä ihmistä ja kuusi koiraa samassa mökissä, joten tilaa oli ruhtinaallisesti ja olo oli aika leppoisaa kun koiriakaan ei tarvinnut varoa ja eristää toisistaan. Vauhdin biologinen mummi muutaman kerran Vapia vähän rökitti, Vau-poika kun ei ollut ihan niin nöyränä kuin Kuuran omat lapsoset äidille on. Mutta ei se tyttärenpoikakaan mummille isotellut, kovin paljoa ainakaan...

Perjantai vietettiin Aitamännikössä Karkulaisen aidalla paimennustestejä katsellen, ja vähän jo omien koirien suorituksia jännäillen. Testi oli tänä vuonna aika vaativa, ensimmäinen aita oli aika suuri eikä koirat alussa välttämättä edes nähneet poroja, ja aitojen väliselle portille pysäyttäminen koitui vaikeaksi tehtäväksi aika monelle. Jo perjantaina kuultiin huhua, että lauantain kisa on todella vaativa ja kisan iso aita todella iso ja raskas. Vaan meitähän se ei haitannut, Louhille isompi aita on hyvä jo senkin takia että se yleisö on sopivasti kauempana

Lauantaina juuri ennen aitaan menoa, kuva Mitra Korpela

  

Poukkis hoitaa homman, kuvat Mitra Korpela

 Louhin suorituksen jälkeen itsellä oli aika hyvä fiilis, viime vuoden paineistumisesta ei ollut tietoakaan, intoa riitti ja haukku tuli paaljon paremmin. Jos ensi vuonna osallistutaan, sitä vierellä kulkemista ilman kontaktia täytyy vähän treenata, nimittäin aidasta toiseen siirtyminen oli aika tiukkaa käskyttämistä. Ennen koiran lähetystä oli havaittavissa myös pientä vuotamista (lue völinäulinaa), joten myös käskystä hiljeneminen pitää tarvittaessa ottaa treenin alle...

Ihan hirmuisia juhlafiiliksiä voittaminen ei alkuun saanut aikaan, alussa oli melko hämmentynyt olo. Vaikka ei kai sen nyt niiiin suuri ihme pitäisi (itsellekään) olla että viime vuoden kakkonen oli tämän vuoden ykkönen

Naps ja Poustin palkinnot. Voittaja itse ei suhtautunut poseeraamiseen kovin iloisesti, ylläri. Kuvan vinoutta selittänee ne lukuisat voitonmaljat

Sunnuntaina sitten oli Vapitin vuoro, ja Hapsiainen hoiti hommansa ihan kunniakkaasti, mitenkäs Nástin poika nyt muutenkaan Odottelut Vau otti hyvin rauhallisesti, se löi maate kun parempaakaan tekemistä ei ollut tarjolla. Muille uroksille piti tietenkin vähän isotella, tottakai, ja naisia liehitellä. Muutama porkkisneito teki Vapiin aika suuren vaikutuksen, ja leikkejä olisi mielellään jatkettu pidempäänkin jos tylsä emäntä ei olisi vienyt koirapoikaa autoon...

Vauhti liekaporolla (ensimmäinen kuva Paula Lahti)

(Kuva Merja Korhonen)

Luupylly toisessa aidassa (kuva Paula Lahti)

Vauhtia! (Kuva Merja Korhonen)

 

Vauhti vaati alkuun vähän kannustusta ennen kuin porojen perään suostui lähtemään, mutta sen jälkeen ei minun tarvinnut kuin katsella päältä. Ensimmäisen aidan portilla pysäyttämisen otin varman päälle ja huusin käskyn ihan kunnolla, vaikka näin jälkikäteen sanottuna vähempikin olisi varmasti riittänyt. Hienosti Vau kuitenkin pysähtyi, ja vaikka pojalla silmät pyörivät päässä ja kierrokset olivat korkealla, maltti säilyi ja siirtyminen aidasta toiseen kävi mallikkaasti. Kakkosaidassakin Vapu malttoi hienosti odottaa lähtölupaa, ja vaikka intoa riitti, kaveri pysyi todella hienosti kuulolla koko ajan. Aika hieno Vapu!

Suorituksen jälkeen Vauhti tajusi maassa olevat poronkikkareet, ja tyypilliseen tapaansa sen täytyi päästä esittelemään aarrettaan minullekin. Oli se vaan erittäin ainutlaatuisen hieno kakkakokkare!

(kuva Merja Korhonen)

Viikonlopun saldona siis yksi kappale kilpailun voittoja ja yksi kunniapalkinnon kera läpäisty testi. Ei hassummin, ainakaan omasta mielestäni Siihen päälle Boheemeista Ronjan neljäs sija ja Jörön kuudes, kuten myös Viima-Diivan läpäisty testi, niin aika hyvin meni homma koko Rumpulan sakilta.

Paimennustapahtuman jälkeen lomailtiin Kolarissa vielä torstaihin asti. Koirilla vaikutti olevan aika kivaa yhdessä, varsinkin meidän teiniparilla. Vau ja Norri olivat oikeastaan kaiken hereilläoloajan yhdessä, ja jopa silloin kun Vapu lähti yläkertaan nukkumaan, piti Norrin ängetä perään. Toiset oli aika liikkiksiä

Maanantaina Mira lähti isojen tyttöjen kanssa hiihtämään, ja pienet (noh, pienet ja pienet) pääsi umpihankilumikenkäilylle. Kylki kyljessähän sielläkin mentiin, vaikkakin Norrilla pienempänä oli ihan tosissaan hankaluuksia päästä umpihangessa eteenpäin Tiistaina huristeltiin Ylläksen maisemiin hiihtämään -ja kyllä, jopa minä hiihdin. Ilma oli upea, maisemat Ylläksen suuntaan upeat ja koirat vetivät mallikkaasti. Mira meni alkuun Ännien kanssa edellä, mutta Hapi oli peränpitäjäksi liian kiireinen, joten paikkoja sitten vaihdeltiin. Kelpo vetoparin Louhista ja Vauhdista sai, ei olisi kyllä tuollaisesta lenkistä tullut näillä hiihtotaidoilla mitään ilman pientä vetoapua Eikä se muutenkaan niin kamalaa ollut, myönnetään. Saatan ehkä joskus toistekin lähteä

Kurinpitoa Miran tyyliin

Keskiviikko menikin sitten omalta osaltani puolihorteessa, hiihtolenkin seurauksena ja flunssan vaikutuksesta. Vaan mikäpä siinä mökissä saunaa lämmitellä, kun muu porukka lähti joelle hiihtämään. Käytiin me sentään porukalla Kolarissa ostoksilla, ja sightseeingillä Pajalassa. Mikäs sen hienompaa

Tohinaa Muonionjoella

Reissu oli taas kertakaikkisen hieno, siitä kiitos matkaseuralle ja mökkiseuralle. Paimennusviikonloppu oli taas antoisa, muutenkin kuin omien koirien osalta, ja eiköhän meidät taas ensi vuonna aidalta notkumasta löytää. Jotenkin kummasti siinä aina niin käy

 

Ja peeässänä Vauhti lähettää mummille terveisiä, että vaikka mummi miten uhkaili että mitä käy jos häntä pureksitaan, niin eihän ketään nyt voi haitata jos Vapi vähän näykkää. Eihän?